sunnuntai 24. marraskuuta 2013

51. Tee meid viib kaugele tagasi aega

Tällä kertaa otsikko viron kielellä. Tie meidät vie kauas takaisin ajassa näin suomennettuna. Mari-Leen:in- 1987 biisistä vähän muunnellusti nuo sanat, jos nyt joku olisi myöhemmin halunnut tietää mistä keksin tuon otsikon ( :
    Eipä tässä ole mitään kummempia taas tapahtunut niin tuli taas vähän taukoa. Kuviakaan ei saa otettua muuta kuin salaman kera, koska kun koulusta silloin puoli neljältä pääsee niin alkaa olla jo pimeetä.
    Viime viikon sunnuntaina käytiin vähän shoppailemassa Sellossa niin siltä reissulta sitten Prismasta ostin kaktuksen mikä on Vespa "ruukussa". Mullahan on skootteri ni tuo oli sitten sellanen ihana mieleinen kasvi minkä saattaisin saada pysymään elossa tällä kertaa : D Sitten Cybershopista ostin 5mm tunnelin sitten vasempaan korvaan niin nyt on sitten molemmissa 5mm tunnelit. Viime vuonna syksystä siis veytin ton oikeen korvan rei'än.
    Niin ja tän viikon keskiviikkona meillä oli koulukuvaus koulussa. Se meni iha kohtuu hyvin mun mielestä. Joo tosi outoo, että amiksessa oli vasta nyt nuo kuvaukset mutta eipä voi mitään onneks kuvattiin sisällä.
    Torstaina olisi pitänyt olla Atk- koe mutta opettaja oli sairaana niin ei sitten sitäkään ollut ja vapaata 8-12.15 asti ja sen jälkee enkun tunti. Ensi viikolla sitten maanantaina enkun koe, keskiviikkona ruotsi ja taulukkolaskenta, torstaina atk ja ammatti matikka ja perjantaina matikan perusteitten koe.
    Nyt ku noita kokeita ens viikolla on ni yritin tehä sellaset sanomalehti kynnet, mutta eihän se muste näkyny kynsissä ku turkoosin vihreetä kynsilakkaa pohjalla.. : // Mut kyl mä näihin viel jotain keksin. Vielä pitää lukee tohon enkun kokeeseen ni kuvat ja heipsun ! ( :

 Tää vaan on niin ihana !! ♥
 Päätin sit myös ottaa kuvan näistä mun puhelimen kuorista : )
 Hieman kuihtunut ruusukimppu
 samasta kimpusta tämäkin kuva
 Viime viikon perjantaina (15.11.) koulussa oli kahvia ja porkkanakakkua jollain kuorrutteella jälkkäriks 
varmaa mun nimppareitten kunniaks : D
 Tän kuoren lahjotin Petrille ku sain ton toisen britti kuoren. Tästä en tykänny ku tää oli umpi kuori ni lataus johto ei sit kestäny kunnolla kiinni ni meni hermot. 
 Sit kuvia perjantai illalta ku noi jouluvalot sytytettiin
Puhelin laatu

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

50. Sä luulet, että on tarkoitettu ettet onnea kohtaa. Miten saisin sinut uskomaan kaikki muuttuu vielä parempaan



Myöhästä Halloweenia näin aluksi ja anteeksi pitkästä postaus tauosta. Ei vaan ole tapahtunut mitään mistä kirjoittaa. Halloween kynsistäkin "unohdin" ottaa kuvan. Voisin tehä tästä tämmösen biisi postauksen samalla ja kertoa nyt jotain mitä on tapahtunut. : D 
    No tuosta biisistä^ sen verran et toi on tosi ihana ja mulle ainakin tuli kylmät väreet kun kuuntelin sitä. En malta oottaa sinne asti, kun se levy tulee myyntii.


Tän biisin kautta voisin vaikka kertoa, että täällä Lohjalla vietettiin nenäpäivää keskiviikkona (30.10.) torilla. Siellä soi musiikki, joku tyyppi kerto jotain tästä nenäpäivästä ja jotain muuta se pölisi, sit oli kojuja jotka keräs rahaa siihen nenäpäivä juttuun ja sit siel vaa hengailtii. 


Tää on vaa niin paras biisi !! Monestikkohan oon sanonu et joku biisi on kaikista paras ja mikään ei voita tätä.. Varmaan aika monesti ja ehkä liiankin monta kertaa : D Propsit Martin Garrixille tän biisin tekemisestä. Pakko soittaa aina ainakin kolme kertaa putkeen.


Avicii tekee tosi hyviä biisejä. Jotenki nää aina vaan on niin hyviä !! : D


Cheekiltä piti laittaa tähän kolme biisiä, koska en osannu päättää minkä laittaisin. Oisin voinu laittaa vaikka kuinka monta biisiä mut nuo nyt tällä kertaa. 


Lopuks mun on pakko pistää tää biisi. Oon kuunnellu tätä nyt jo muutaman viikon oottaen lunta. Tänää sit totesin et kuha joulukuus olis lunta jossai vaihees. Ku oon kuunnellu tätä biisii ni oon ajatellu et kävelen kaupungilla illalla ku on pimeetä ja kaikkial olis pelkästää jouluvaloja ja sit satais hiljallee lunta ni se ois sellane täydellinen talvi-ilta.

Tämä postaus tässä. Hope you like it ! : )